lauantai 30. syyskuuta 2017

Kotisaliin pientä päivitystä

Kun lievää turhautumista on ilmassa ainakin lähintä kaupallista salia kohtaan, kannattaa ehdottomasti mennä Gorillasportsin sivulle. Heillä on nyt varaston muuttomyyntiale, joten tavaraa saa entistä edukkaammin. Itse tein pienen päivityksen painoihin ja tilasin kaksi 15kg trigrip-painolevyä.
Kuva: www.gorillasports.fi
Elikkäs tuommoiset on tulossa. Ajattelin ainakin isommat painolevyt ottaa näitä kahvallisia, koska niitä voi käyttää esimerkiksi askelkyykyissä ja muissakin liikkeissä. Tilailen niitä aina vähän kerrallaan, kun taloudellinen tilanne antaa myöden kotisalia päivittää. Jonkin verran pitäisi tilata pieniäkin levyjä, että saisi tarvittaessa isompaa käsipainoa kasattua.
Mulla on siis ihan jäätävä turhautuminen Kisapirtillä treenaamiseen. Näin syksyllä, kun on paljon varattuja vuoroja ja ihmiset vähän aktivoituu kesän jäljiltä treenailemaan, on vapaat treeniajat usein tupaten täynnä väkeä. Sitten kun oma treeniohjelma on tiettyjen asioiden suhteen tosi tarkka, niin pieni, ruuhkainen sali ei ole mikään paras paikka toteuttaa treeniä. Esim, jokainen selkätreeni alkaa leuanvedoilla. Kisapirtin leuanvetotanko on smithissä kiinni. Siinä jos on kovinkin tiivistä settiä menossa, niin ahdistaa mennä pyytelemään, että jos saisi jossain välissä leukansa vedettyä. Ja seuraava liike on yleensä sellainen, jolla vedetään selkä ihan väsyksiin, niin ei ole kätevää, jos kyseinen laite onkin juuri varattuna.
Niinpä tykkään taas ihan hirveästi treenata kotona tai Visun Voimalla. On oma rauhansa, kun joku ei huohota koko ajan niskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni kommentoimalla!