maanantai 11. heinäkuuta 2016

Viimeinen viikko ennen lomaa

Ihana, odotettu loma on nurkan takana. Vielä tiukat neljä päivää ja sitten pääsee meidänkin perhe teiden tukoksi. Tarkoitus olisi ajella itäistä Suomea ylöspäin Kainuuseen asti, löysällä aikataululla.
Ruoka ja treeni maittaa nyt hyvin, mutta voi olla, että tällä viikolla ei paljon ehdi treenailemaan, kun pitää pakata vaunua ja muita tavaroita. Mutta maailma ei ehkä siihen kaadu.
Eilen oltiin fillarointi-tasapainoskootterointi-retkellä pojan kanssa.
Heppu jaksoi sitkeesti kurvailla vekottimellaan viisi kilometriä yhteen suuntaan, vaikka mä en jaksaisi tuolla ajaa varttiakaan. Enkä pysyisi pystyssäkään. Olisi kyllä hyvää keskivartalotreeniä. Lisäksi tuo alkaa tökkiä aina jossain vaiheessa matkaa ja paluumatkalla poitsu lensikin asfalttiin ja satutti jalkansa. Soitin isännän hakemaan pojan kotiin ja jatkoi itse matkaa polkupyörällä kotiin päin. Taivas alkoi tummua uhkaavasti ja poljin ihan täysillä, mutta sade yllätti silti. Tuli vettä ja rakeita sekaisin ja meikäläisellä oli vain caprit ja hihaton paita. Kotiin päästyäni kiskaisin laukkuni äkkiä ja juoksin sisälle. Vaihtelin vaatteita ja tajusin sitten, että mun puhelin olikin pudonnut kassista pyörän koriin ja siellähän se vesisateessa nökötti. Vehkeen elpyminen on osoittanut hyvin vaihteleviä merkkejä ja puhelin on nytkin kuivumassa. Toivottavasti se siitä herkeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni kommentoimalla!