torstai 11. kesäkuuta 2015

Kesäkuuta

On nyt jotenkin vaikeata päivittää blogia. Johtuu mahdollisesti siitä, että ei ole muutenkaan hyvä pössis, niin mitään ei huvita kirjoittaa. Ainoa mikä sujuu, on treeni, mutta ruokavalio kusee ja pahasti. Ensi viikolla pitäisi mennä tarkistamaan tuhot, että miten pahasti sitä kuntoa on romutettukaan. Jotenkin väsynyttä meininkiä, sano.
En muuten ole pysynyt ostoslakossa enkä karkkilakossakaan. Huonompi homma. Olen tilannut mm. tsiljoonat freddyjen halpisversiot Aliexpressiltä ja ostanut treenivaatteita lisää ihan liikaa. Onneksi sentään Lidlistä. Eilen tilasin hybridikannettavan ja arkkupakastimen. Toivottavasti niistä on jotain hyötyä. 
Jalkojen toivon kasvaneen

Yritän noudattaa Bodyworkers Minus-ohjelmaa, mutta jotenkin nyt ei flow iske. Miinusta tulee myös siitä, että ohjelmaan kuuluu vain kolme treeniä viikkoon, lisäksi aerobisia. Haluaisin neljä. Toisaalta, tässä vaiheessa ennen lomaa en tiedä, mistä kiskoisin energiaa yhteen lisätreeniin. Onneksi on pari viikkoa enää töitä jäljellä ennen lomaa, eiköhän sitten ehdi huilaamaan paremmin. Ja eilen kävin ostamassa muuten pimentävän rullaverhon makkariin, joten luulen, että kunhan se on asennettu, niin nukkuminen helpottuu.
Maanantaina kävin pitkästä aikaa Origymillä ja testasin virtuaalispinning-tunnin. Aika hauskaa oli. Mietinkin tuossa, että onkohan jotain saittia, jossa olisi vastaavia tunteja hankittavissa, niin voisi omallakin salilla spinnailla, kun siellä kuitenkin spinning-pyörä on? Pitänee tutkia.
Vaan nyt lienee viisainta kömpiä sänkyyn, kun silmät luppaa. Jos aamulla jaksaa herätä sikamaisen aikaisin, voisi käydä pikkujumpalla ennen töihin lähtöä.

Lidliä alla ja päällä ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni kommentoimalla!