keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Saanko syödä mitä haluan?

Ihmisille tuntuu olevan tärkeätä se, että saa syödä mitä haluaa, vaikka se ei olisi ollenkaan järjellistä ravintoa. Itse en todellakaan kuulu siihen ihmisryhmään, jonka mieliteot on terveellistä ja järkevää. Piparipulla, sokerikorppu, bastogne-keksi, you name it, I'll eat it.
Niinpä siihen, että saa painonsa pudotettua, on vaan alettava lapioimaan paskaa, noin kuvaannollisesti. Ei siinä paljon kroppaa ja sen mielihaluja kuunnella, että saadaan sokerikierre poikki. Sitten, kun siihen hyvää syömiseen tottuu, niin saa positiivisen kierteen aikaiseksi. Kunnon ravinto lisää hyvinvointia, hyvinvointi lisää jaksamista ja se taas vähentää sokerinhimoa. Ja päinvastoin. 
Sitten kun draivin saa päälle, niin kaikki meneekin ihan hyvin. Kun ei asiaa vaan suuremmin ajattele. Ja se on olennaista, että ruokaa on tiedossa tiettyihin aikoihin, että ei pääse ruokailuvälit venähtämään ainakaan niin, ettei ruoka olisi valmiina. 
Pään pitämiseksi kylmänä auttaa myös se, että miettiin tarkkaan, haluaako sen välittömän mielihyvän vai isomman tyytyväisyyden, kun saa jotain todella isoa valmiiksi. Haluanko sen minuutin herkkuhetken vai taputanko itseäni päähän, että hyvin meni tämäkin päivä ja lopussa kiitos seisoo? Molempia on hankala saada. Ja ruuasta saatu mielihyvä ei kanna pitkään. Ei mun mieltä lämmittäisi se pitsa, joka on eilen syöty. Paha mieli tulisi. Ja sitten pitäisi saada jotain muuta mielen piristystä tilalle.
Mitä jos vaan aloittaisi muuttamaan omaa ajatustapaansa? Jos se hyvä mieli tulisikin jostain muusta?

Kyllä mä rahkastakin tykkään <3

2 kommenttia:

  1. Ravinto-ohjelman mukaan syödessäni mua on huvittanut kysymykset, että millon sä saat taas syödä mitä sä haluat?! No koko ajanhan mä syön mitä mä haluan, ei kukaan aikuista ihmistä pakota syömään terveellisesti ohjelman mukaan, vaan ihan vapaasta tahdosta sitä toimitaan ja omasta halusta. :D Elämä on valintoja ja jokainen kuitenkin loppujen lopuksi päättää mitä sieltä kitusistaan haluaa alas tunkea. Juuri nyt haluan syödä terveellistä ja puhdasta ruokaa, joskus taas saatan haluta pussin karkkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuokin on, että ei kukaan voi pakottaa parsakaalia suuhun, jos sitä ei itse sinne tuuppaa :)
      Onneksi puhdas ruoka tekee sen, että vähentyy nuokin hetket, joita ennen oli ihan liikaa, kuten on vyötärössä näkynyt.
      Hyvää jatkoa sinullekin :)

      Poista

Piristä päivääni kommentoimalla!