perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulunaluskiireitä, tontunhommia jne.

Nonni, nyt mä möngin kolostani tänne bloggerin pariin ja yritän saada jotain kirjattuakin. Niin kuin jo mainitsin, niin melkoista kiirettä on pitänyt. Itsenäisyyspäivänä käytiin päiväseltään Espoossa kummipojan synttäreillä ja seuraavana päivänä mentiin Tampereelle ostoksille. Saatiinkin melkein kaikki joululahjat sillä reissulla ostettua.

Jossain välissä on tullut jumpattua ja mä aina välillä posettelen peilin edessä elätellen toivetta siitä, että selkä olisi levinnyt. Aika vähänlaisesti, kuten näkyy. Reidet näyttää kyllä Gazozin trikoissa tosi hyviltä-

Lisäksi ollaan tottakai valmistauduttu jouluun. Siivoiltu, leivoskeltu ja räpistelty kaikenlaista koko perheellä ja erikseen.
Myös lapsen ensimmäinen koulun joulujuhla on nyt läpi käyty. On sen vaan melkoisen liikuttavaa olla joulujuhlissa, vaikka oma lapsi ei olekaan esiintymässä. Kummityttöni sen sijaan esiintyi, joten sekin oli jännitettävänä.
Pääsin käyttämään myös ensimmäisen pt-tuntini tällä viikolla. Otin hyvissä ajoin aamulla suunnan kohti Wfc:tä ja Tatua, mutta jouduin vaihtamaan suunnitelmaa, kun piti vetää kolarin takia uparit. Soittelin paniikissa ympäriinsä, onneksi sain Alonan kiinni ja yhteyden Tatuun.
Tatulta pyysin treeniin vinkkiviitosia mun kamalan ryhdin parantamiseen ja niitä sain. Kuten monilla muillakin, etuolkapäät dominoi ja takaolkapäät ei aktivoidu riittävästi. Päätettiin tehdä sitten sellainen muutos olkapäätreeniin, että ennen treeniä aktivoin takaolkapäitä ja muutenkin vähennetään muiden lohkojen kuormitusta. Ihan hurjan mielenkiintoista oli käydä ammattilaisen kanssa treenaamassa, kyllä oli melko intensiivistä touhua. Lisäksi Tatu pisti mut tekemään keskivartalon vahvistamiseksi ihan perus-selänojennusta, pidolla.
Lisäksi Tatu antoi yhden liikkeen tehtäväksi joka päivä kaksi kertaa, 20-30 toiston sarjoilla. Liikkeessä katson yläviistoon ja teen itselleni kaksoisleukaa, niin saan kallonpohjan lihaksia aktivoitua. Muutenkin sain vinkkejä liikkuvuuteen, mitä ei varmaan koskaan voi treenata liikaa.
Oli muutenkin valaiseva kokemus tuo pt-tunti, kun tunsi löytäneensä heti oman tyylisensä pt:n. Tatu on rauhallinen, ei huuda ja hihku. Kuuntelin muutamaa tällaista pt:tä wfc:llä ja todennäköisesti saisin itse valtavan stressireaktion, jos treenaisin tuollaisen pt:n kanssa. Varsinkin väsyneenä olen todella meluherkkä enkä siedä ylimääräisiä ääniä yhtään.


Olen myös väkerrellyt vaikka mitä joululahjoiksi. Tuubihuiveja, kaulureita ja sytykeruusuja. Kyllä niissäkin vaan oma aikansa menee. Tänään tein toffeeta ja maistoin palasen, että miltä mahtavatkaan maistua. Voi yöh, mikä olo. Mä olen nyt vähentänyt hiilareita oma-aloitteisesti aika minimiin, joten taisi tulla shokkitila.
Lisäksi tässä on tullut vietettyä myös yhdet 70-vuotisjuhlat, että ei mikään ihme, että kiirettä on pitänyt. Huomenna on työvuoro, sunnuntaina pitäisi tehdä parit laatikot vanhemmille joululahjaksi. Maanantai ja tiistai teputetaan töissä ja sitten onkin kolme päivää vapaata. Sitä odotellessa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni kommentoimalla!