perjantai 17. lokakuuta 2014

Lomaviikon meininkejä

Mä olen ollut siis tämän viikon lomalla.  Lapsella on ollut syysloma ja me ollaan touhuiltu kaikkea kivaa! Maanantaina ajeltiin Tuuriin joulumaan toivossa, mutta vaikka se oli jo auki, niin eihän se ollut lähellekään valmis. Iso pettymys meidän joulumiehelle. Shoppailtiin melko maltillisesti, poitsu osti Minecraft-leluja, mä ostin pojalle vähän vaatteita, itselleni topin ja kuulokkeet, jotka onkin sitten niin isot etteivät pysy mun päässä :(
Tiistaina suunnattin uimaan Keuruun uimahalliin.  Meidän jätkä on oikea vesipeto, toisin kuin äitinsä. Mä saan heti slaagin, kun vettä roiskuu naamalle ja mihinkään liukumäkeen mua ei saa. Uinnin jälkeen suunnattiin Megamarketiin ja Lidliin. Megamarketista ostin hyväksi havaittuja Oxide-merkkisiä alustoppeja urheiluun. Salilla harvemmin tarvitsee ihan kovinta mahdollista tukea ja aina ei jaksa itseänsä Shock Absorbereihin tunkea.
Lidlistä ostin uusia proteiinipatukoita testiin. Vielä en ole maistanut, mutta edullisia oli.
Lidlin urheilupatukat

toppi Only Play
Olen tehnyt jo neljä salitreeniä tälle viikolle ja tarkoitus olisi vielä pari. Nyt ollaan lähdössä kuitenkin koko perheen voimin kylpylöimään.
Nami välipala
Illalla, jos ehdin ja jaksan kirjoitan postauksen jalkapäivästä. Eilen kävin tekemässä jalkatreenin ja sain alamittaisenu kuvaajankin mukaan.

1 kommentti:

  1. Ihan mahtavaa! Toivottavasti alamittainen kuvaaja sai kuvauspalkkion :)

    -T-

    VastaaPoista

Piristä päivääni kommentoimalla!