tiistai 22. heinäkuuta 2014

Olennaisuuksien äärellä

Pötkötän pihalla riippumatossa ja mietin, että mitäs sanottavaa olisi? No eipä totta puhuen juuri mitään.
Kesä on kyllä mennyt syömisen ja treenin suhteen ihan harakoille, osittain ihan pöljän syyn takia. Miesväki on ollut kahdestaan koko kesä- ja heinäkuun kotona ja mä en sitten muka ole raaskinut jättää niitä yhtään enempiä kahdestaan, että olisin ehtinyt treenaamaan. Toki olen jotain liikuntaa käynyt harrastamassa satunnaisesti ja välillä fillaroinut mukulan kanssa salille jne. 
Nyt sitten perheen miehet lähti kahdestaan reissuun. Tänään vuorossa on Serena, huomenna Tallinna ja loppuviikosta ehkä Tykkimäki. Mamma lepuuttaa hermojaan, käy treenaamassa ja yrittää syödä fiksuja.
Tuossa siis kuvatodistetta, että kävin oikeasti salilla. Kävin muuten viime viikollakin, kerran. Ja totesin, että joku on jemmannut leuanvetotangon. Pitäisi laittaa viestiä salin omistajalle, että mihinkäs se on hukkunut. 
Tänään taas alkoi nypyttää tuo salin köppäisyys. Niin kuin juuri tuo leuanvetotangon hukkaaminen. Pienellä panostamisella salista saisi oikein kivan, mutta mitään ei vaan tapahdu. Harmi, ettei tällä paikkakunnalla ole mitään supersalia, jossa asioihin panostetaan ja asiakkaita kuunnellaan. 
Ai niin, ostin meille uima-altaan. Tänään rohkaisin itseäni pulahtamaan. Nostin pressun pois altaan päältä ja ilmeisesti siellä oli niin lämmintä, että pressun liike sai altaan lerpahtamaan. Seison silmät suurina, kun noin tuhat litraa vettä hulahti päälle. Mielenkiintoista.
Ai niin, buzzaan Bic Soleil Bella-höyliä. Haluaako kukaan? Vielä ehtii postittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni kommentoimalla!