perjantai 31. tammikuuta 2014

Mieliteot jatkuu!

Tämä viikko on ollut toisaalta mahtava, toisaalta vaikea. Mahtava siksi, että treenit on sujunut enemmän kuin hyvin, motivaatio on ollut huippu ja on päässyt menemään iso vaihde silmässä vaikeiden treeniviikkojen jälkeen. Mutta toisaalta ihan hirveästi ollut kaikenlaisia mielitekoja osin töistä johtuen. Olen pysynyt sitkeänä ja lisämotivaatiota on hankittu mm. kuvausvarauksen merkeissä.
Tänäänkin suuntasin ajoissa salille.
tuollainen pehkopää taas aamulla peilistä katsoi

Jälleen niin kovin ajankohtaista materiaalia salimme seinällä


Tänään oli vuorossa rinta-, olkapää- ja ojentajatreeni, mikä on mulle ollut tosi vaikea tässä ohjelmassa. Nyt vedin tarkoituksella tuntumalla osittain sarjapituuksista piittaamatta ja sain kuin sainkin homman etenemään. Joten täällä on jälleen superhappy salipirkko!
Salilta säntäsin kotiin hakemaan koiran, lämmittämään mummolan, kaupan kautta kotiin ja muistin sitten mennä urheiluliikkeeseen lunastamaan kuminauhan, jonka hankin leuanvetoja keventämään. Toivottavasti keventää riittävästi. Kohta suuntaan töihin, jonne tein evääksi dieetin mukaista pitsaa. Toivottavasti maistuu. Viikonloppuna onkin yhdet 50-vuotissynttärit, joka on jälleen yksi lisähaaste.
Lisäksi tilipäivän kunniaksi tilasin jotain tosi kivaa itselleni. Jälleen lisämotivaatiota. Siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni kommentoimalla!